Vaikka suhde olisi vahvalla pohjalla, on aina parannettavaa ja joskus tarvitaan hiukan piristystä arkeen. Näiden vinkkien avulla tuot uutta eloa vanhaan suhteeseen!
1. Palaa alkuvuosiin
Vuosien vierähtäessä usein katoamme arkeen, rentoihin vaatteisiin ja muutumme kaikin puolin laiskoiksi suhteessa. Kärsivällisyys, hellyys, toisen ajatteleminen ja ymmärtäminen vaativat enemmän vaivaa, kuin suhteen alkuaikoina. Onkin hyvä muistuttaa itselle, mitä ensimmäisten kuukausien ja vuosien aikana yhdessä tehtiin ja kuinka toista kohdeltiin. Samojen asioiden tekeminen uudelleen muistuttaa yhteisestä rakkaudesta ja tuo siihen uutta eloa.
2. Tunne kumppanisi
Mieti mitkä asiat saavat kumppanisi innostumaan, sekä henkisesti, että fyysisesti. Valitettavan usein unohdumme miettimään mitä me haluaisimme kumppanin haluavan, emmekä tämän oikeisiin toiveisiin ja unelmiin. Jokaiselle on kuitenkin tärkeää, että oma puoliso ymmärtää omat mielihalut ja kiinnostuksen kohteet, vaikka ei tajuaisi, mistä into kumpuaa, tai miksi.
3. Pyydä mitä haluat
Aika muuttaa suhdetta tietyllä tavalla ja usein kuvittelemme, että kumppanin tuntiessa toisensa täysin, nämä myös automaattisesti tietävät mitä toinen haluaa. Tämä on varmin reitti nostattaa odotuksia, jotka murskataan hetkessä. Liialliset ja epärealistiset odotukset voivat saada pohtimaan koko suhteen toimivuutta, mutta tosiasiassa pohdinnan kohteena on se, miksi puoliso ei osaa lukea ajatuksia. Avoin kommunikointi ja toiveiden ilmaiseminen on avain onneen, aina henkisistä tarpeista fyysisiin asti.
4. Luo rutiinit suhteen hoitamiselle
Vähintään kerran viikossa olisi hyvä varata aikaa sille, että molemmilla on mahdollisuus kertoa viikon tapahtumista ja siitä, missä asioissa haluaisi muutosta, tai parannusta. Samalla aikataulut voidaan sopia yhteen, treffi-ilta voidaan laittaa kalenteriin ja suhteen päämääriä ylipäätään miettiä ja kirjata ylös. Mikäli suhteen tilaa ei avoimesti voida arvioida ja muuttaa, voi lämpötila alkaa kohoamaan, tunteiden kerääntyessä negatiiviseksi olotilaksi.
5. Luovaa ajankäyttöä yhdessä
Jos treffit ovat aina sitä samaa, elokuva ja ravintola illallinen, voi se alkaa tuntumaan puulta vuosien saatossa. Netistä löytyy runsaasti vinkkejä hauskoille treffeille, ilman että tähän tarvitsee tuhlata omaisuutta.
6. Muista pitää säihke suhteessa
Välillä on hyvä miettiä, miten suhde muuttuisi, jos molemmat puolisot päättäisivät yrittää käyttäytyä tavalla, mikä on toisen puolison mukaan seksikästä, ja jättää pois epäseksikkään käytöksen? Tätä ei pidä laskea ainoastaan tiettyihin vaatteisiin pukeutumiseen, tai pelkästään seksiin liittyviin asioihin, vaan myös arjen askareisiin. Toinen puoliso voi syttyä siitä, kun tätä autetaan kotitöissä. Toista taas voi inhottaa, mikäli vessaa käytetään ovi auki. Näistä asioista on hyvä puhua ääneen, jotta suhteessa pysyy säihke yllä.
7. Ota henkinen vapaa päivittäin
Työ ja arki on täynnä mieltä painavia asioita, jotka vievät energiaa. Tämä on tietenkin pois puolisolta, mikä ei ole koskaan hyvä. Kannattaa tietoisesti keskittyä, kun puolison kanssa on tekemisissä, jotta tämän kertomat asiat voidaan kuulla. Tänä aikana tulee jättää kaikki muut työn ja arjen murheet nurkkaan ja omistautua sille ihmiselle, jonka kanssa elämä jaetaan.