Sinkut tietävät kuvan liiankin hyvin, perheen tai kavereiden kerääntyessä yhteen, esiin tulee samat kysymykset; “koska asetut aloillesi” ja “No, seurusteletko jo”. Vaikka tällä ei tarkoitettaisi pahaa, voi se tuntua kunnon poliisikuulustelulta, joten ota nämä vastaukset käyttöön ja vältyt epämukavuudelta:
1. Haluan olla sinkku
Tämä on tärkeä lause, mihin tulee itse uskoa ensin. Töissä, kavereissa ja matkustelussa voi olla tarpeeksi täytettä elämään, joten pitää olla kiitollinen niistä mahtavista asioista joita on, eikä masentua yhdestä asiasta, mitä ei ole.
2. Olen onnellinen sinkkuna
Osa ihmisistä on täysin onnellisia ollessaan sinkkuja ja saadessaan vapauden suunnitella elämänsä juuri miten itse haluaa. Oman itsensä parhaana ystävänä oleminen voi olla palkitsevaa ja mahdollistaa esimerkiksi nopeat reissupäätökset!
3. En halua suhdetta, joka epäonnistuu
Nyky’äään etsitään usein suhdetta, joka tuo heti onnen. Ryntääminen suhteeseen on täydellinen tapa päätyä avioliittoon, jossa ei ole rakkautta tai intoa. Avioeroihin päätyy lähes puolet suhteista ja suuri osa kestävistäkin suhteista on onnettomia. Tämä voidaan välttää helposti, kun ensin työstetään itseä.
Kun suhteeseen jossain vaiheessa lähdetään, se halutaan aloittaa henkilön kanssa, jolla on samanlaiset arvot useilla eri osa-alueilla. Mikäli tämänkaltainen henkilö on vaikea löytää, on parempi käyttää siihen aikaa ja olla kärsivällinen, kuin rynnätä johonkin, missä ei ole tulevaisuutta.