Jokainen on kokenut sen hetken joskus, kun ensimmäiset treffit sujuvat mainiosti, mutta toisesta henkilöstä ei kuulu enää. Tämä saa pohtimaan mitä sanoi, tai teki väärin ja miksi ei itse pysty arvioimaan tilannetta realistisesti. Selvitä yleisimmät syyt!
Toinen ei tuntenut kemiaa
Vaikka sinusta olisi tuntunut, että kipinöitä lenteli joka suuntaan, sama ei välttämättä ollut olo toisella. Tätä ei pidä ottaa henkilökohtaisesti, sillä jonkun toisen mielestä kipinät lentelevät varmasti!
Puhuit entisistä
Ensimmäisillä treffeillä ei kannata keskustella menneisyydestä tai edellisistä suhteista, edes pikaisesti. Kukaan ei halua kuunnella valitusta tai ikäviä kommentteja, sillä mikäli treffit päätyvät suhteeseen aj eroon, on toinen henkilö saman kohtelun uhrina.
Kuulustelut kunniaan
Jokaisella on oma ideansa ensitreffeistä ja vaakalaudalla on paljon, voihan pöydän toisella puolella istua se henkilö, jonka kanssa vietät loppuelämäsi. Tämä voi kuitenkin tuoda epämukavan ilmapiirin, varsinkin jos toista lähdetään kuulustelemaan, asian vahvistamiseksi. Treffit eivät ole työhaastattelu, joten keskustelun pitää olla kevyttä ja sujuvaa.
4. Töykeä henkilö
Joskus yksinkertaisin syy on totta, treffi seurasi oli yksinkertaisesti töykeä henkilö. Toinen ei välttämättä ole valmis suhteeseen, tai he voivat vasta varovasti tutustua treffailun maailmaan. Nämä ovat hyviä syitä sille, miksi kannattaa olla iloinen, toisten treffien puuttumisesta ja jatkaa etsintää.